Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa  noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi.  Lauloi päivät pääksytysten,  yhytysten yöt saneli  muinaisia muisteloita, noita syntyjä syviä, joit’ ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot tällä inhalla iällä,  katovalla kannikalla.